Köyhäritari

Lilypie 2nd Birthday Ticker

sunnuntai, joulukuu 06, 2009

Joulun odotusta

Moi,
Alkuun vauvauutisia: Stella sai uuden serkun 1.12 kun Melinasta tuli isosisko. Hänkin sai pikkuveljen. Serkuille tuli tällä kertaa kuukausi ja päivä ikäeroa, viimeksi jäi eroa tasan kuukausi. Mutta toisaalta en tiedä miten tuo nyt lasketaan kun marraskuussa ei ole kuin 30. päivää... :)

Ollaan yritetty hiljalleen laittaa vähän joulua tänne kotiin, onkin mukavaa kun tilaa on nyt melko paljon enemmän kuin viime vuonna. Joulukalenteri kaivettiin autotallista esiin. Tonttu on käynyt tuomassa luukkuihin pieniä yllätyksiä yön aikana. (kuva on hävyttömän huono, kameran käyttäjä ei oikein ollut asetusten kanssa ajantasalla)



















Tänään otettiin joulukorttikuvia. Mikä olikin sitten melko haastellista. Tai itseasiassa aloitettiin jo eilen, mutta nuorempi kuvattava oli vähän takakireenä, joten kuvaukset täytyi keskeyttää ennen kuin aloitettiinkaan. Ja kyllä tänäänkin haastetta riitti, ei ihan mennyt käsky: "Katso kameraan ja hymyile." perille kuten näkyy:














Joulua odotellessa,
S

tiistai, marraskuu 03, 2009

Pikkuveli on täällä

Moi!
Stellan aavistukset osuivat oikeaan, eli pikkuvelihän se sieltä sitten tuli.

Ja aika vauhdilla tulikin. Laskettuna päivänä oltiin pihahommissa puoli kuuden jälkeen, sitten tuli ensimmäinen kipeä supistus. Kuuden jälkeen mami tuli meille ja vähän jälkeen kuusi lähdettiin Hämeenlinnaa kohden. Perillä oltiin seitsemältä ja 19.44 Joakim olikin jo maailmassa...

Nuoren miehen mitat olivat syntyessä 3790g ja 52cm, eli mukavan kokoinen.

Kotiin päästiin jo eilen, Stella kovasti jo odottikin meitä kotiin.

Kiitollisena,
S



Hi!
Stella was right, she got a babybrother!

And everything went quite fast. We arrived at the hospital at 7 pm on saturday, and 7.44 pm Joakim was born...

We got home yesterday, Stella was really waiting for us to come home and she is being a great big sister.

Grateful,
S

keskiviikko, lokakuu 21, 2009

Äitiyslomalla

Iltaa,
Tässä on jo oltu reilu kolme viikkoa äitiyslomalla. Hieman oli haikeaa jäädä töistä pois, kun oppilaat olivat tehneet kortin ja kukkasinkin muistettiin. Mutta toisaalta on ollut mukavaa olla kotona ja järjestellä paikkoja, jotka osa ovat olleet vielä muuton jäljiltä vähän niin ja näin. Eli kaikki tavarat eivät olleet vieläkään löytäneet lopullista paikkaansa. Nyt asiat on toisin. Maustepurkitkin ovat viimeisen päälle ojennuksessa, samoin purnukat ja kipot ja kupot.


Tuosta edellisestä voi siis päätellä, että vauvakin voisi jo tulla, täällä rupeaa olemaan tekemisen puutetta (tai ei nyt ihan, kyllä Stella pitää huolen, että jotain "pientä" siivottavaa aina löytyy).


Sisustusrintamalla on tapahtunut sen verran edistystä, että lähes joka huoneesta löytyy verhot. Kiitos vaan ompelijalla! Ja yläkerran aulaan on hankittu sohva ja autotallissa odottaa uusi/vanha lipasto, josta viimeistellään uusi tv-taso. Ja työhuoneen pöytäsuunnitelmat menivät sitten loppujen lopuksi uusiksi. Päädyttiin tilaamaan pitkä pöytä sinne, johon sitten pitäisi mahtua molempien tietokoneet ja ehkä siihen jää vähän tilaa askartelullekin. Jos sitä vaikka tässä jossain vaiheessa taas ehtisi aloittamaan skräppäämistä. Pöytä, jota kaavailin alunperin sinne, ei edelleenkään ole valmis, ja nyt en edes tiedä mihin sen laittaisin. Mutta kyllä sille varmaan joku paikka löytyy.


Eipä tässä tällä erää kait muuta.


:) S


ps. Tähän lopuksi pari kuvaa, ensimmäinen otettu 19.10.2009. Viikkoja minulla 38+2 ja pikkusiskollani kait 35+1. Ja jälkimmäinen kuva on otettu 2.1.2007. Siinä minulla on viikkoja kasassa n. 34 ja siskollani 42. Että näin.


sunnuntai, elokuu 23, 2009

Kesäloma ohitse

Hei,
Mullakin on loma ohitse. Itseasiassa aika viime tippaan jäi tieto siitä, että jatkuuko mulla työt vai ei. Mullahan oli vuoden sijaisuus, joka päättyi 31.7. Paikka tuli uudelleen hakuun, koska sijaisuus jatkuu taasen vuoden. Hakuaika päättyi vasta 31.7. Hakijoita oli jälleen kolmisenkymmentä, mutta onneksi saan jatkaa. On meinaan erityisen mukava paikka työskennellä tuo koulu, jossa olen. Sekä oppilaat, että työtoverit ovat mukavia.

Työt alkoivat viikko sitten maanantaina. Oli hauska nähdä oppilaita kesäloman jälkeen. Osa oli aivan yhtä herttaisia kuin viime lukuvuonna, ja osa edelleen yhtä rasittavia... Mutta kun työ jota tekee on mieluisaa, niin eipä tuollaiset muutamat "hankaluudet" kovasti haittaa. Työtaakka on huomattavasti pienempi kuin viime lukuvuonna, jolloin olin ensimmäiset kertaa kokonaisen vuoden töissä. Nyt tunnit on suunnilleen valmiina ja asia tuttua, joten iltahommia ei ole läheskään niin paljon.

Stellakin on takaisin tarhassa. On edelleen osan viikosta tarhassa ja osan viikosta mamilla. Tarhaan paluu oli mieluisaa, kun vastassa oli vanhoja tuttuja. Ja ilmeisesti virikkeitä on hieman enemmän kuin kotosalla. On tuo Stella sellainen luonne, että kaipaa oman ikäistä seuraa ympärilleen ja tekemistä ja touhua.

Kesä meni kovin nopeasti, vaikka loma oli pitkä. Lähinnä aika meni tässä kotioloissa puuhastellessa ja edistystä tapahtuikin melko paljon. (Mulla ei ollut noin työmielessä suuren suurta roolia näissä hommissa...) Nyt meillä on eturappuset, parveke ja takaterassikin on melkein valmis. Tänä viikonloppuna saimme riuskat apulaiset (kuvassa valitettavasti vain toinen heistä) paikalle ja pihahommat etenivät kovaa vauhtia. Toiveissa olisi saada vielä nurmikko kylvettyä ennen syksyn tuloa.

Tänään saatiin autotallia hieman raivattua, se on ollut järkyttävä romuvarasto. Tämäkin tehtiin vasta pakon edessä. Meidän raksakoppi a.k.a Casa Kymppi on löytänyt uuden kodin, joten sen sisällään pitämille tavaroille täytyi löytää loppusijoituspaikka.

Sisustushommat etenee hiljalleen. Koska monet tänne tulevista huonekaluista ovat vanhoja ja niitä täytyy vähän tuunata, niin tuntuu ettei osa niistä valmistu ikinä. Mutta eiköhän ne ennemmin tai myöhemmin valmistu. Yksi tavoite olisi saada tuo kirjoituspöytä kuntoon työhuoneeseen, ettei mun tarvisi tehdä töitä lattialla tai keittiön pöydän ääressä.

:) S

sunnuntai, elokuu 09, 2009

I did not touch them...

Today I asked Stella had she touched the letters on her dollhouse. She told me that she had not touch them....


I wonder if she was lying...

:) S

perjantai, heinäkuu 17, 2009

On summer vacation


Hi!
Here are some pictures from our summer vacation. We visited Switzerland, France and Italy. The trip was great and the sceneries amazing.



torstai, kesäkuu 18, 2009

Juhannustaikoja tekemään

Iloista juhannusta kaikille!